Tervetuloa

Tervetuloa "digitaaliseen puutarhaani" (eng. Digital Garden), joka on sekalainen kokoelma erilaisia aiheita, jotka tunnen syystä tai toisesta mielenkiintoisiksi ja tärkeiksi tutkiskella tarkemmin – ja joille ei ole vielä löytynyt omaa paikkaa muualta. Perusperiaatteena onkin nimenomaan kylvää ajatuksia, ja antaa niiden kasvaa ja kehittyä.

Olen puutarhuri myös fyysisessä maailmassa, ja tiedän kokemuksesta että puutarhan hoito vaatii suunnittelua, kovaa työtä ja erityisesti kärsivällisyyttä. Tämä "puutarha" on vasta aluillaan ja mietin edelleen sen rakennetta, joten asiat voivat muuttua. Suurin osa sisällöstä on tanskaksi, sekä vähäisemmässä määrin englanniksi ja suomeksi.

jann1280.jpg

Jann Kuusisaari

Muutama sana minusta

Ammattitaustani on puutarhuri, ja minulla on kokemusta kaupunkipuutarhoista, viherkatoista ja sosiaalisista viherprojekteista. Hoidan myös pihoja ja ympäristöasemia sekä työskentelen kaupunkiluontoon liittyvien tehtävien parissa. Lisäksi teen graafisia ja luovia tehtäviä, verkkosivujen kehitystä, infomateriaalia, videoeditointia jne.

Olen kotoisin Suomesta, mutta viettänyt suurimman osan aikuiselämästäni Tanskassa. Vuosien varrella olen asunut eri puolilla maata (Sjellanti, Fyn ja Jyllanti) ja hyvin erilaisissa ympäristöissä (kaupunki, kylä ja maaseutu). Nyt asun Kööpenhaminassa, Ørestadin kaupunginosassa, yhdessä mieheni Taten kanssa - joka on myös suomalainen.

Luonto ja ympäristö merkitsevät minulle paljon, mutta myös teknologia ja tiede kiinnostaa. Pidän asioiden vuorovaikutuksista, joissa eri menetelmät vahvistavat toisiaan (esim. ympäristö + teknologia = ympäristöteknologia). Tärkeältä tuntuu myös yhteiskunnallinen toiminta, paikallispolitiikka sekä lgbt+ asiat. Ja Tanskassa asuvana suomalaisena ovat pohjoismainen ystävyystoiminta sekä ulkosuomalaistoiminta läheisiä aiheita.

Työelämäni ja muu toiminta kietoutuvat yhteen monin tavoin. Joskus voi olla vaikea määritellä missä toinen päättyy ja toinen alkaa. Tärkeintä on kuitenkin mahdollisuus saada tehdä asioita, jotka tuntuvat mielenkiintoisilta ja merkityksellisiltä.